Sluurpy > Restaurants in Vantaa > Chico's Jumbo

Review Chico's Jumbo - Vantaa

Toni Tolonen
Todella alas vajonnut tämä paikka. Ovella oli jonoa n. 5 seuruetta keskellä päivää ja henkilökunnalla ei ollut mitään kiirettä ohjata heitä pöytään. Ravintola oli n. 1/5 osaa täynnä eli tilaa olisi ollut. Muutama lähti kiroillen jonosta pois, itse sinnittelin sen vartin ja pääsin istumaan minulle määrättyyn pöytään. Tiesin jo mitä halusin tilata (jonotellessa on aikaa miettiä) mutta silti piti erikseen odottaa että joku tuo menun, joku käy myöhemmin kysymässä tilauksen jne. Yhtä hampparia sain odotella 44min tässä 1/5 osaa täydessä ravintolassa. Lopulta sen sain ja oli aika pettymys. Kivikova sämpylä ja täytteet vain läiskäisty sisään, sipulit kylmiä. Pihvi oli hyvä. Pyrin yleensä antamaan viiden tähden arvosteluja paikoille jotka ne ansaitsevat ja rakentavaa palautetta muille niin pääsevät sinne tähtikastiin mutta tästä ei kyllä jää muuta sanottavaa kuin iso varoitus kaikille että kiertäkää kaukaa. Kassalla tuli vielä ylläri kun lasku olikin kolmanneksen suurempi. Ilmeisesti hampparitilauksen yhteydessä tarjoilijan kysymys "tuleeks tää ranskalaisilla vai millä? “ ei ollutkaan kysymys aterian lisukevaihtoehdoista vaan hämyisä ranujen pakkomyynti lisähintaan. Jos ravintolan bisnes perustuu ihmisten seisottamiseen ovella, niin että rafla näyttää halutulta mutta sen sijaan että ihmisiä tulisi lisää, jonosta lähtee alunperin kiinnostuneita pois ja syömään sinnitelleet ihmiset palkitaan pitkällä odottamisella sekä huijaten myydyllä ala-arvoisella ruualla niin mitä virkaa tuollaisella ravintolalla on kauppakeskuksessa. Luulisi omistajia hieman kiinnostavan mitä ravintolassa touhutaan ennen kuin tulee lappu luukulle.
Toni Litva
Tilasin pihvini medium well. Pihvi oli paistettu epätasaisesti, alussa oli melkein well done, sitten mitä enemmän söin sitä lähemmäs pihvi meni raree. Tilasimme myös hampurilaisen, medium. Se tuotiin well done. Sekä tilasimme dipin, se ei koskaan saapunut mutta se veloitettuin meiltä. Saimme tietenkin alkupalat hyvitykseski tästä vaivasta mutta jäi harmittamaan. Nachot olivat hyviä, jokseekin liian vähän kastiketta
Brishna Qazi
Turhaan kallista esimerkiksi kuvan atria hinta 22,90 ja tosi pieni annos. 😐🤔
teppo
Hyvä ruoka, mutta erittäin surullista, että maksuvaiheessa kone kysyy tippiä. Suomessa pitäisi olla tarpeeksi hyvät palkat, jotta tippiä ei tarvittaisi. On surullista jos suomi seuraa amerikan jalanjälkiä tällä alalla.
Tommi Isopahkala
Hei. Menimme ravintolaan ja odotimme noin 10min pöydässä ja viereiseen pöytään tuli asiakkaat joilta mentiin kysyy juomat ja ruoat heti. Jonoa muutenkin ja nälkä niin ei jaksa odottaa että uudet palvellaan aikaisemmin. Eipä tarvii enää käydä tuolla.
Ili urr
Pettynyt 👎 kallis paikka ruoan tason nähden. Esim. lasten hampurilainen oli pelkästään kuiva pihvi, juusto ja ketsuppi, ei mitään muuta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, ei enää heidän ruokia. En suositelle kenellekään.
Sasha Seil
Pienen pienet annokset, mutta hinta on suuri, 15,90€ pelkästä burgerista ilman lisuketta. Maku oli ihan ok, mutta nälkä jäi. Kävin sitten Prismasta hakemassa valmisriisipuuroa täyttämään mahaa.
Toni Luode
Yllätyimme perheen kanssa uuden ruokalistan herkuista. Ne paitsi näyttävät hyviltä, mutta olivat todella herkullisia. Ja annoskoko oli mukava yllätys myös! Tilasimme alkuun nachot ja jo ne olivat uudistuneet positiivisella tavalla. Ne olivat erilaisia kuin ennen ja jo pelkkä ruoan asettelu oli tehty kivaksi! Pääruoista: En itse jaksanut tilaamaani grillattua kanasalaattia loppuun asti, joka on harvinaista. Ja kun kana oli grillattu, se näytti ja maistui niiiin hyvältä! Muilla pöydässä oli mm. Hampurilaisia, jotka olivat uudistuneet edukseen, piti oikein maistaa bataattiranskalaisia, jotka oli aseteltu houkuttevasti kattaukseen. Jälkiruokaa emme enää edes tilanneet, kun olimme jo tosi täynnä. Chicosin tehtävä täyttää perheemme vatsat oli täytetty siis! Kiitos Chico's! 👍😋
Fajitat Gyros-liha Hampurilaiset Kala Karitsanliha Katkarapuja Kebabit Kyljykset Lasagne Lohi Moussaka Nachot Naudanliha Pasta Pesto Pitza Risotto Salaatti Sianliha Souvlaki-varras Voileipiä
Share on WhastApp
Share on Facebook
Browse the menu
Add review