Käytiin poikkeemassa vessassa ja haettiin juomat ja jatkeltiin matkaa. Päälisin päin hieno rakennus ja rakennuken vierestä löytyy vanha juna, mitä voi käydä katsomassa.
Aika perustasainen ABC-ketjun ravintola. Pihalla on veturi, jota emme pimeyden takia lainkaan noteeranneet. Sisällä liiketilassa oli myös juna, joka antoi vähän viitettä. Mistään ei selvinnyt miksi nämä rautahevot täällä olivat esillä.
Me käytiin siis wessatauolla ja syömässä. Korona-aikanakin minusta täällä oli perjantai-illaksi mukavasti porukkaa. Kun Vain elämää -ohjelman alkamisaika läheni, tyhjeni ravintolakin sitä mukaa. Oli mukavaa ja rauhallista syödä, ja palvelu pelasi nopeasti. Henkilökunta oli myös ystävällistä. Osasi myös lisämyynnin, sillä höynähdin ottamaan lisukeperunat sesonkilistan annokseen, jossa oli leipä hiilarina (ei niitä perunoita olisi naisihminen tarvinnut).
Tuntuu siltä, että ABC:n salaattipöytä pelkistyy pelkistymistään; toki sillä nälkä lähtee jos asiaan paneutuu. Tämän ravintolan leipä ei ansaitse mainintaa. Ruoka sen sijaan oli hyvin maittavaa ja peruslaadukasta ABC:n ruokaa. Lisukeperunoiden ansiosta melkein pyörin autolle.
Upea siisti liikennemyymälä. Salaattipöytä näytti herkulliselta.Miinuksia kaupan vihannes/hevi osastosta. Ei tilliä eikä tuoretta sipulia..
An error has occurred! Please try again in a few minutes