Alussa olimme vähän pihalla kun emme tienneet, saako käydä peremmälle vai pitääkö odottaa pöytäänohjausta. Tarjoilija huuteli mennessään, että koronapassi tarkastetaan, joten jäimme seisoskelemaan ja odottamaan.
Illan pelasti lopulta mahtava englanninkielinen tarjoilija, jolla juttua piisasi.
Falafelit olivat rapeita ja herkullisia, mutta iso kasa halloumitikkuja vähän liikaa yhdelle ihmiselle. Niistä riitti ystävillekin.
Ravintola itsessään on viihtyisä, mutta wc sijaitsee kaukana toisella puolella ravintolamaailmaa.
Brunssi oli hyvä ja mukavaa vaihtelua brunssien kirjoon. "alkuruoka" buffet jossa paljon hyviä Makuja, leivät eivät tosin yltäneet samalle tasolle muiden tuotteiden kanssa. Lämpimät olivat hyviä, etenkin riisi oli harvinaisen hyvää. Kasvisruokaan olisi saanut laittaa 4x enemmän mausteita. Jälkiruokapöytä oli kaikkein heikoinlenkki koko brunssissa. Jälkiruokapöydässä katosi ravintolan teeman fokus ja pöydässä oli paljon ravintolalle helppoja tuotteita, mutta ne maistuivat valmiille, eivätkä tukeneet ravintolan konseptia, kuitenkin ravintolan edustamilta alueilta olisi paljon makeita herkkuja, joista valita. Minttuteestä iso plussa, vaikkei se ihan kunnon tuoreminttuteen tasolle päässyt. Mansikka smoothie oli erittäin hyvää. Tuoremehua jäin kaipaamaan.
Palvelu oli suhteellisen hyvää. Vanhempitarjoilija sätti nuorempaa tarjoilijaa aivan suotta ja asiakkaiden kuullen. Myös baaritiskin vieressä oleva henkilökunnan "toimistopöytä" tervehtii ystävällisesti ensimmäisenä ja viimeisenä ravintolassa käydessä.
Ihanat maisemat lounaalla Kampin viidennessä kerroksessa. Ruokabuffa oli monipuolinen ja maut kohdillaan. Seurueen mies vain harmitteli pieniä lautasia, mutta santsaalinen oli sallittua.
An error has occurred! Please try again in a few minutes