Kahden hampurilaisaterian perusteella ruokatuote on kunnossa, mutta palvelu ei nouse sille tasolle mitä menun korkeat hinnat antaisivat odottaa. Jo sisääntulossa oli epäselvyyttä kumpi tarjoilija meitä palvelee, ja jouduimme odottamaan että vanhempi kollega antaa nuoremmalleen luvan.
Pöytään päästyämme tarjoilija kysyi olemmeko käyneet aiemmin ja kieltävän vastaukset jälkeen esitteli ruokalajit. Ei sanaakaan raaka-aineiden alkuperästä eikä ravintolan tarinasta. Joku toinen olisi myynyt ainakin toiselle meistä kalliimman aterian, mutta tämä harjoittelija ei lähtenyt edes yrittämään.
Perjantaina alkuillasta vain kolmessa pöydässä oli asiakkaita ja ruoka tuli joutuisasti pöytään. Ei mitään pahaa sanottavaa ruoasta. Leivät saavat ylistyksen, erinomaisia. Hampurilainen oli hyvä, samoin perunat. Lisäksi kaupan puolella on jäätelöbaari, jonka viidestä testaamastamme mausta yksi oli huikea, kolme erinomaisia, ja yksi keskinkertainen.
Ravintolasta sisältäpäin ei uskoisi että se sijaitsee Citymarketin yhteydessä. Hyviä makuja ja kauniita esillepanoja. Ravintolan sisustus on kaunis ja wc:ssä pikku pyyhkeitä sekä kempparitarvikkeita. Kauniista tarjoiluastioista vielä plussaa. Miinuksena oli suolanystävälle liian suolainen maksapihvi sekä tartar. Jälkiruokana tarjoillun tattijäätelön olisi voinut jättää väliin.
Kiinnostava ravintolakokemus aivan Järvenpään Citymarketin kupeessa. Ruoka oli hyvää ja viinipaketti hyvällä maulla valittu. Kampasimpukat olivat erinomaiset! Tarjoilu oli paikoin hidasta ja alkudrinkit tulivat hitaasti. Mukava tunnelma.
An error has occurred! Please try again in a few minutes